Validian viestintä

Validia strategisena tavoitteena on olla vammaispalveluiden edelläkävijä ja laatujohtaja. Tähän liittyy oleellisesti proaktiivinen vuoropuhelu toimialan eri sidosryhmien kanssa sekä viestinnän avoimuus yhtiön toiminnasta.
Validia pyrkii sekä palveluliiketoiminnallaan että viestinnällään vaikuttamaan vammaisten ja vammautuneiden henkilöiden elämää tukevien palveluiden kehittämiseen sekä niitä koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Yhtiön tavoitteena on tehdä omaa toimintaansa sekä hoidon laatua läpinäkyväksi ja sitä kautta edistää yhteiskunnallista avoimuutta vammaisten sekä vammaispalveluiden osalta.
Lisäksi haluamme edistää vammaispalveluita käyttävien henkilöiden ja heidän läheistensä mahdollisuutta osallistua vammaispalveluiden kehittämiseen. Uskomme, että tämä toteutuu mm. parantamalla asiakkaiden ja hoitohenkilökunnan välistä vuorovaikutusta mm. kouluttamalla henkilöstöämme myös asiakaspalvelun ja viestinnän osa-alueilla sekä kehittämällä uusia viestinnän kanavia/tapoja.
Yhteystiedot medialle


Viestinnän periaatteet
Validian sisäinen viestintä on johtamisen väline, joka tukee strategisten tavoitteiden saavuttamista. Sisäisen viestinnän keinoin pyrimme myös rakentamaan validialaisuutta ja yhteistä kulttuuria sekä hoitamaan sisäisiä vuorovaikutussuhteita. Ulkoisen viestinnän tavoitteena on rakentaa yhtiön työnantajakuvaa ja yleistä tunnettuutta sekä käydä keskustelua eri sidosryhmien kanssa. Jokaisella Validiassa työskentelevällä on myös tiedonhankkimisvelvollisuus niin yhtiötä kuin omia työtehtäviä koskevien asioiden suhteen.
Validia korostaa toiminnassaan yksilön itsemääräämisoikeutta, potilasturvallisuutta ja yksilön tietoturvaa. Pyrimme viestinnässämme proaktiivisuuteen sekä huomioimaan mahdollisimman hyvin eri kohderyhmät. Ymmärrämme, että kaikella viestinnällä on vaikutus yhtiön maineeseen. Validian viestinnän tulee kaikissa tilanteissa olla avointa ja rehellistä.
Olemme sitoutuneet globaaleihin ja kansallisiin viestinnän eettisiin ohjeisiin sekä mainonnan eettisiin sääntöihin. Yhtiön viralliset tiedotteet ja lausunnot julkaistaan verkkosivuilla. Validia ei kommentoi yhtiön toiminnan kannalta luottamuksellisia tai keskeneräisiä liiketoimia, huhuja, kilpailijoiden asioita eikä asiakkuuksia, sopimusten sisältöä tai ylipäätään asiakkaan toimintaa ilman asiakkaan lupaa.
Tutustu mainonnan eettisiin sääntöihin(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Validian nimissä viestivien henkilöiden odotetaan noudattavan yhtiön viestintälinjauksia ja ymmärtävän toimintaamme liittyvät eettiset arvot sekä asiakkaiden yksityisyydensuoja. Kannustamme kaikki yhtiön työntekijöitä aktiivisuuteen ja avoimuuteen sosiaalisessa mediassa. Tarjoamme henkilöstöllemme myös ohjeistusta ja koulutusta viestinnän sekä esim. sosiaalisen median toimintatapojen osalta. Validian asiakkaiden osalta on aina varmistettava etukäteen henkilön tai hänen läheisensä suostumus mm. sosiaalisen median julkaisuissa mukana oloon yhtiön tai sen työntekijöiden henkilökohtaisissa kanavissa.
Viestinnän vastuut
Validian viestinnän tehtävänä on vastata yhtiön operatiivisesta viestinnästä kaikissa yhtiön virallisissa kanavissa ja sosiaalisessa mediassa. Validian viestintä vastaa myös yhtiön virallisesta tiedottamisesta sekä yhteydenpidosta median edustajien kanssa. Yhtiön lausuntoja medialle antavat lähtökohtaisesti toimitusjohtaja ja johtoryhmä sekä tapauskohtaisesti muu johto tai asiantuntijat. Viestintään voi olla yhteydessä palautelomakkeen kautta. Kaikki median yhteydenotot ohjataan yhtiön viestintään. Pyrimme vastaamaan kaikkiin median yhteydenottoihin.
Toimitusjohtaja tai muu johto ei kommentoi Validian omistajaa tai hallitusta koskevia asioita. Viestintä kriisi- ja poikkeustilanteissa on määritelty yhtiön kriisiviestintäohjeessa, ja siitä vastaa viestintäjohtaja. Yhtiöllä on myös sisäpiiriohjeistus, joka tarkistetaan vuosittain.
Tutustu ajankohtaisiin uutisiin
Päivätoiminnan palautekysely
Uutiset 4.4.2025Validia Oy:n tarjoamat päivätoimintaryhmät ympäri Suomen luovat mahdollisuuden kehittää arkea tavoitteellisesti ja osallistaen. Erityisesti nuorille suunnattuja sisältöjä halutaan kehittää ja monipuolistaa, jotta kaikki osallistujat voivat kokea kuuluvansa yhteisöön. Tämän kyselyn avulla kerätään arvokasta palautetta päivätoiminnan sisällöistä ja kehitystarpeista. Kyselyn täyttämiseen menee noin 10 minuuttia, ja se on suunnattu niin nykyisille päivätoiminnan asiakkaille kuin myös uusille kiinnostuneille henkilöille.

Validia kuuluu Ambea-konserniin 1.4.2025 alkaen
Uutiset 1.4.2025Validia kuuluu Ambea-konserniin, joka on yksi Pohjoismaiden johtavista hoiva-alan yrityksistä ja työllistää yli 37 000 henkilöä. Ambea-konserni tarjoaa ikäihmisille ja muille erityistä tukea ja hoivaa tarvitseville henkilöille asumispalveluita, päivätoimintaa ja muita tukipalveluita ja koulutusta sekä henkilöstövuokrausta sosiaali- ja terveysalalle. Ambealla on yli 1000 toimipistettä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tavoitteenamme on olla laatujohtaja kaikessa mitä teemme, ja visiomme on tehdä maailmasta hieman parempi – yksi ihminen kerrallaan. Ambean yhtiöt eri maissa:

Opiskelijoille uusi tapahtumasarja ZONE Zumpit alkaa maaliskuussa!
Uutiset 17.3.2025ZONE Zumpit on uusi tapahtumasarja, joka järjestetään seurravan kerran 16.4. Virtuaalikahvit järjestetään Teams-alustalla klo 16 alkaen sillä ajatuksella, että kuulolle voi tulla koulu- tai työmatkalla tai kotiaskareiden lomassa. Vastaamme kysymyksiin ja jaamme tietoa ja vinkkejä teemoittain. ZONE Zumpeille ovat tervetulleita kaikki Validiasta kiinnostuneet työntekijät, työnhakijat, opiskelijat, opettajat, opinto-ohjaajat ja tietysti Validialaiset itse!
